sunnuntai 11. elokuuta 2013

Yhtä tyhjä otsikko kuin Verstas ensimmäisenä päivänä

On siinä jotakin taikaa, kun vihdoin saamme harjoitella Seinäjoen kaupunginteatterilla. Astella ja rakentaa näytelmää Verstas-näyttämön tyhjässä tilassa. Onneksi ryhmämme keskuudessa on enemmän naurua, iloisia huutoja, taputuksia ja laulua kuin ristiriitoja tai negatiivista energiaa.

Ei ole harvinaista, että treeneistä lähtee onnellinen hymy huulilla (ja ajatukset hyvän-hysteerisenä siitä, mitä tästä oikein loppujen lopuksi tulee!), vaikka olisi ollut muuten huono päivä takana. Saat tuoda itsesi paikalle, antaa osan unelmistasi muiden nähtäväksi tai paljastaa mitä todella olet. Siinä missä olen ennen hermoillut laulamista paniikkivärinään saakka, pystyin vapaasti laulamaan työryhmän edessä hetkeäkään epäröimättä.

Itse lähdin projektiin mukaan halusta tutustua uusiin, erilaisiin ihmisiin ja kehittää itseäni myös vapaa-aikana teatterin parissa. Alun perin tuntui, ettei kellään oikein ollut mitään hajua siitä mitä me edes olimme luomassa, joten voisin sanoa hypänneeni tuntemattomaan. Ja olen tyytyväinen, että sen tein.

Alussa Venla kehotti meitä olematta stressaamasta siitä, tuleeko näytelmästä valmista ja jättää sen huolen hänen kannettavakseen. Mutta minusta on hyvä nähdä pieni hermostuneisuuden ja jännityksen pilke meissä jokaisessa, sillä se antaa sen tunnun, että olemme kaikki tekemässä tätä samaa produktiota – yhdessä. Jokaista tarvitaan ja jokainen on suuri osa sitä, mitä me teemme.

Itse en malta odottaa neule- ja villapaitakelejä, sillä VALTAISTUINSALISSA(!) on kylmä.

Remy Lehmann

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti