Kuninkaana arjessa

Teemu Vola, Esko Saari, Marjaana Araneva, Aarto Saari,
Titta Asikainen, Kaisa Leminen, Veli-Matti Palomäki,
Remy Lehmann (piilossa) ja Sofia Niemelä

Remy Lehmann ja Veli-Matti Palomäki

Esko Saari, Marjaana Araneva, Sofia Niemelä, Remy Lehmann, Titta Asikainen

Todella rento ryhmäkuva. Remy, Titta, Sofia ja Kaisa,
Teemu, Esko, Veli-Matti ja Aarto.

Kuka ylettyy? Remy? Annukka! Sofia? Kaisa? Titta?

Kuvat: Katariina Vestergård

Kohti rakkautta ja hyväksyntää

Remy Lehmann ja Titta Asikainen
kuva: M. Araneva

Miia Yli-Kivistö ja Lari Fills
kuva: M. Araneva

"Aivan mahtava!"
"Mä olin niin sanaton, kun mä sain sovittaa sitä. Mä oon niin sanaton."

Puvut, vaatteet, roolivaatteet, esiintymisasut. Ne ovat täällä! Vau. Taas olemme askeleen lähempänä esitystä. Puvustaja-lavastajamme Annukka Mäntynen toi viime viikonloppuna esiintyjillemme pukuja sovitettavaksi. Ehdotukset saivat, lievästi sanottuna, positiivisen vastaanoton. Kuvia puvuista en vielä näytä, pidetään jännitystä yllä.

Lauantaina oli muutenkin erityisen vaikuttava ja liikuttava harjoituspäivä. Ymmärsin jälleen, että produktio on hyvin merkityksellinen kaikille osallistujilleen. Yksi esiintyjistämme kuvasi kuinka rakkaus ympäröi työryhmäämme. "Tuntuu kuin olisi sellainen kehä koko ajan ympärillä." Silmänurkkaa sai olla pyyhkimässä pitkin päivää.

Rakkaudesta ja hyväksynnästä... Tätä videota olen katsonut harjoituskaudella useamman kerran. Huhhuh. Kiitos linkistä, Hanna. Kieltä ei tarvitse ymmärtää. Tulkaa lähemmäksi, linkki löytyy tästä. (Videon Making of löytyy täältä. )

Treeneissä ei rakkausfiiliksistä ja kauniista esiintymisasuista huolimatta ollut alati auvoisaa. Tuskastuneita ilmeitä näkyi niin lavalla kuin ohjaajanpallillakin. "Tää on niin sekavaa." Ohjaajan vai esiintyjän kommentti, hmm. Keskeneräisyyden sietämistä saamme harjoitella itse kukin tässä produktiossa. Luottoa löytyy työryhmältä, siitä olen kiitollinen.

Ja tärkeintä on, että esitys alkaa hyvinkin muotoutua. Ollaanhan me "kahlattu" se läpikin jo kertaalleen. Jip!

Yllä kuvat parista "rakkauskohtauksesta".


- Venla -

p.s. Sain itse pari päivää sitten seuraavan rakkaudentunnustuksen:
"Mä rakastan sua Lakeuren ristin verran." Se ei ole vähän se.

Tilannekuvia Valtaistuinsalista!

 

 

 

 

Kuvat: Katariina Vestergård

Yhtä tyhjä otsikko kuin Verstas ensimmäisenä päivänä

On siinä jotakin taikaa, kun vihdoin saamme harjoitella Seinäjoen kaupunginteatterilla. Astella ja rakentaa näytelmää Verstas-näyttämön tyhjässä tilassa. Onneksi ryhmämme keskuudessa on enemmän naurua, iloisia huutoja, taputuksia ja laulua kuin ristiriitoja tai negatiivista energiaa.

Ei ole harvinaista, että treeneistä lähtee onnellinen hymy huulilla (ja ajatukset hyvän-hysteerisenä siitä, mitä tästä oikein loppujen lopuksi tulee!), vaikka olisi ollut muuten huono päivä takana. Saat tuoda itsesi paikalle, antaa osan unelmistasi muiden nähtäväksi tai paljastaa mitä todella olet. Siinä missä olen ennen hermoillut laulamista paniikkivärinään saakka, pystyin vapaasti laulamaan työryhmän edessä hetkeäkään epäröimättä.

Itse lähdin projektiin mukaan halusta tutustua uusiin, erilaisiin ihmisiin ja kehittää itseäni myös vapaa-aikana teatterin parissa. Alun perin tuntui, ettei kellään oikein ollut mitään hajua siitä mitä me edes olimme luomassa, joten voisin sanoa hypänneeni tuntemattomaan. Ja olen tyytyväinen, että sen tein.

Alussa Venla kehotti meitä olematta stressaamasta siitä, tuleeko näytelmästä valmista ja jättää sen huolen hänen kannettavakseen. Mutta minusta on hyvä nähdä pieni hermostuneisuuden ja jännityksen pilke meissä jokaisessa, sillä se antaa sen tunnun, että olemme kaikki tekemässä tätä samaa produktiota – yhdessä. Jokaista tarvitaan ja jokainen on suuri osa sitä, mitä me teemme.

Itse en malta odottaa neule- ja villapaitakelejä, sillä VALTAISTUINSALISSA(!) on kylmä.

Remy Lehmann

"Ei tämä ole verstas, vaan valtaistuinsali!"

Iloisissä fiiliksissä.
Kuvassa allekirjoittanut, Titta Asikainen ja Remy Lehmann.
Kuvan otti Marjaana Araneva.

Kun esitystä tehdään osallistujien omista unelmista käsin, mahdollisimman ryhmälähtöisin ajatuksin, tulee vastaan kysymys ohjaajan asemasta ja roolista. Miten säilytetään osallistujien oma ääni kirkkaana ja aitona osana kokonaisuutta? Miten minä ohjaajana vien prosessia eteenpäin niin, että jokaisen omat unelmat sulautuvat yhteinäiseksi kokonaisuudeksi, ilman että ne kadottavat mitään oleellista?

Tämän tyyppisten teatteriproduktioiden ikuisuuskysymys onkin, voiko teatteriprosessi koskaan olla puhtaasti demokraattinen. Onko tuleva esitys, sen yhteisölähtöisestä pyrkimyksestä huolimatta, ensisijaisesti minun näköiseni, minun aatemaailmastani kumpuava? Ajanko ohjaajana tiedostamattani (tiedostaen) omia väitteitäni näyttämölle? Kenen jutusta tässä on kyse?

Marjaana (mahtava assari) lähetti yllä olevan kuvan tänään harjoitusten jälkeen. Sen otsikko oli "harkat ja tekemisen ilo". Onneksi lähetti, sillä treenien jälkeen olin jo aivan pyörällä päästäni. Mistä olikaan kyse ja miten mennä eteenpäin? Jajaja... Tärkeä dokumentaatio Marjaanalta, että iloa oli. Ja sitä on ollut ryhmässä alusta lähtien. Tekemisen iloa ja heittäytymistä. Tämä ryhmä on hyvä ryhmä, kuningasryhmä. He ovat olleet alusta asti valmiita heittäytymään kylmään veteen. Päistikkaa kohti tuntematonta, ohjaajan toisinaan luvattoman sekavista ohjeista huolimatta. Täpinöissäni olen näet välillä unohtanut kaikki ohjaamisen perusasiat.

Joskus teatterintekeminen on tekemisen ilon lisäksi hampaiden kiristelyä ja paniikkihikeä, puhumattakaan tylsästä vuoron odottelusta. Tässä produktiossa on ohjaajalla tiukka paikka; miten pitää koko työryhmä motivoituna, tai edes hereillä?

Tänään olivat ensimmäiset harjoitukset Eräänlaisen kuningasnäytelmän esiintymistilassa, eli Seinäjoen kaupunginteatterin Verstasnäyttämöllä (tai pikemminkin valtaistuinsalissa, kuten eräs näytelmän hahmoista kuvittelee). Tuntui hyvältä päästä tilaan. Se on nyt meidän tila, päämaja, esityksen koti seuraavat 7 viikkoa.

Jännityksellä odotan tulevia viikkoja, löytyykö minusta edes pikkiriikkisen musikaaliohjaajaa. Kyseisen alan taitoa nimittäin tarvitaan – miksi meninkään kyselemään osallistujien esiintymisunelmia. Edellisestä musikaalikokemuksestakin on vierähtänyt jo hetki. Näin Hello Dollyn juurikin Seinäjoen kaupunginteatterissa tasan 20 vuotta sitten.
(Nyt taisin hieman suolata juttua...)

Tekemisen iloa, tekemisen iloa. Yhteistä iloa. Huomenna taas valtaistuinsaliin.

- Venla -

Boogie

Ohjaajan pikapäivitys ennen treenien alkua.

Kellarissa hurisee, on hämärää, jännittää.
No, ei tämä mikään kellari ole, vaan Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-näyttämö.

Tyhjä tila, tyhjä näyttämö. Tästä on hyvä aloittaa ensimmäiset harjoitukset teatterilla. Aiemmin olemme harjoitelleet nuorisokeskuksella (kiitos Nuorisopalvelut), kansalaisopistolla ja Ylistaron toimintakeskuksella. Vielä parit harjoitukset tässä "poikkeustilassa" ja sitten Verstas-näyttämölle, jossa esitys saa ensi-iltansa reippaan kuukauden päästä.

Virittäytymismusana toimiva Pulp fiction -soundtrack on edennyt Jungle boogiesta leppoisaan surffiralliin. On aika nousta portaat ja mennä vastaanottamaan työryhmää.

Hyvä boogie!

Treenikuvia vol. 2

Yhteiskuva koko työryhmästä. Eturivi: Aarto Saari, Saima Tervala, Titta Asikainen, Sofia Niemelä, Päivi Niemelä, Remy Lehmann. Toinen rivi: Esko Saari, Miia Yli-Kivistö, Jenni Hyöty, Teemu Vola, Lari Fills, Kaisa Leminen, Marjaana Asikainen, Venla Korja. Takarivi: Jouni Alho, Veli Matti Palomäki, Annukka Mäntynen ja Hanna Peltotupa. Kuvasta puuttuu: Juha Peura.

Kone. Titta, Kaisa ja Remy. Sekä Larin selkä.

Kaisa, Lari ja Miia.

Kädet.

Kuvat: Katariina Vestergård

Treenikuvia

Kuvia heinäkuisista tehotreeneistä Seinäjoen nuorisokeskukselta. © Marjaana Araneva

Kuvat saa klikattua isommiksi.

Erittäin hyvä meininki, niinkuin näkyy.

Miten solmu puretaan?

Tällä lailla.

Bang.

Saima antaa Sofialle lahjan.