Vielä on aikaa

Finsteris. Remy (vas.) ja Sofia (oik.).

Mehän vasta tapasimme, ja nyt tämä on jo melkein loppu. Harmi että aloin tutustua paremmin vasta kesän harjoituksissa työryhmäämme. Nyt kuningasryhmä on minulle enemminkin kuin kuningasperhe. 

Ennen ensi-iltaa, juksutin Venlaa lähettämällä hänelle vanhan kuvan jossa olin sairaalassa sairaalavaatteissa. Hän luuli (kuten oli tarkoituskin), että olin sairaalassa ja soitti kuvan lähetettyäni perään kysellen mitä on sattunut. Venla meni lankaan ja lupasi kostoa.
Ensi-iltaa juhliessamme esityksen jälkeen nostimme maljaa ja Venla jakoi meille muistoksi kortteja. Aloin itkemään (minuahan ei saa helposti itkemään), ja totesin että tämä taisi olla Venlan kosto saadessaan minut itkemään.

Lauantaina tulen vollottamaan takuu varmasti, sillä itken jo tätä kirjoittaessani. Ilon kyyneleitä tietenkin.

Osaa en varmaan saata esitysten jälkeen välttämättä ikinä enää nähdä, mutta vielä on aikaa iloita seurastamme. Esittäisinkin toiveeni työryhmälle, että tapaisimme vielä joskus tulevaisuudessa. En tiedä miten elää tästä eteen päin ilman teidän seuraanne! Olette tärkeitä!

Kieltäydyn uskomasta että Lauantaina olisi viimmeinen esitys/tapaaminen, kiellän.

Sofia